LOCREGIS II
 
 

Alueellisten ja paikallisten tietoyhteiskuntahankkeiden profiloinnin kriteerit

 4.1.2000

1. Kriteerien tarkoitus

LOCREGIS menestystekijäkriteerit on tarkoitettu käytettäväksi alueellisten ja paikallisten tietoyhteiskunnan arvioinnissa. Tavoitteena on ollut, että niitä voitaisiin käyttää hankkeen elinkaaren eri vaiheissa. Siksi niillä mitataan pikemminkin projektin luonnetta kuin varsinaisesti sen tuloksia.

Kriteerit on jaoteltu viiten ylätasoon ja kukin niistä kuuteen alakriteeriin. Projektien arviointi tapahtuu käyttäen alakriteerejä. Ylätason otsikoita käytetään alueelliseen raportointiin mm. LOCREGIS-projektin alueellisten tietoyhteiskuntaprofiilien analyysiosassa.

LOCREGIS-projektitietokantaan tullaan myöhemmin liittämään arviointilomake. Arvioinnin tuloksia voidaan täten käyttää luomaan erilaisia profiileja. Tietokantaan tehdään myös välineet suunniteltujen projektien arviointiin.
 

2. Kriteerit

 
1. Houkuttelevuus
Esimerkkejä
Projekti lisää alueellista ja paikallista houkuttelevuutta
1.1 luomalla uutta tietoliikenneinfrastruktuuria, jota alueella ei vielä ole tai helpottamalla pääsyä olemassa olevaan infrastruktuuriin 
uuden infrastruktuurin rakentaminen
perustamalla Internet-kioskeja ja muita käyttöpisteitä
edullisemmat käyttökustannukset, operattoreiden kilpailun lisääminen
1.2 kasvattamalla infrastruktuurin ja palvelujen käyttöön liittyvää kysyntää
tietoisuuden lisääminen
alueellisen ja paikallisen sisällön kehittäminen
käyttäjäystävällisemmät palvelut
1.3 nostamalla elämisen laatua
positiiviset vaikutukset ympäristölle
paremmat ja/tai uudet palvelut
tasa-arvoisempi yhteiskunta
korkeampi koulutustaso
lievittää alueen erityisongelmaa ja alueen eriarvoisuutta
1.4 kasvattamalla taloudellisia resursseja
liike-elämälle uusia tilaisuuksia
alueelle uusia yrityksiä
vähentäen sijainnin haittavaikutuksia taloudelliselle toiminnalle
uusia työpaikkoja ja parempi työllisyys
1.5 lisäämällä ammattitaitoista potentiaalia alueella
houkuttelee koulutettuja henkilöitä alueelle
auttaa koulutettujen henkilöiden pysymistä alueella
herättää olemassa olevaa luovaa potentiaalia
kehittää ihmisten ammattitaitoa
1.6 parantamalla alueen imagoa ja kasvattamalla uskottavutta
näkyvyyden lisääntyminen
parempi alueellinen itsetunto

 
2. Innovatiivisuus
Esimerkkejä
Projekti on innovatiivinen
2.1 sisällöltään ja metodeiltaan omalla alueellaan
innovatiivinen omalla maantieteellisellä alueellaan
2.2 sisällöltään ja metodeiltaan kansainvälisesti
eurooppalaisesti tai globaalisti innovatiivinen
2.3 tiettyyn kohderyhmäänsä liittyvillä tavoitteillaan
kohderyhmän kannalta uusi lähestymiskohde tai -tapa (kuten sähköinen kaupankäynti julkishallinnossa)
2.4 uudistamalla olemassa olevia rakenteita
julkishallinnossa
yritysten verkottaminen, muodostamalla virtuaaliyrityksiä
uusi yrityskulttuuri
sosiaalinen innovatiivisuus
2.5 toteutuksessaan
uutta johtamistapaa
osallistujien oppiminen
2.6 sisältämällä tarpeeksi haasteita totetuksessaan

 
 
3. Kumppanuus
Esimerkkejä
Projektin kumppanuus
3.1 ottaa mukaan kaikki luonnolliset ja/tai tärkeät partnerit
projektista riippuen horisontaalisesti ja/tai vertikaalisesti
tarvittaessa myös kansalliset organisaatiot
kumppanuutta yli sektori- ja hallintorajojen
3.2 sisältää sekä julkisen että yksityisen sektorin tarkoituksenmukaisesti
projektin sisällön puolesta tarkoituksenmukaiset kumppanit
3.3 tukee uusien verkostorakenteiden muodostumista
perustaa uudelle alueiden väliselle yhteistyölle
3.4 optimoi osapuolten osaamisen hyödyntämisen
ml. projektin päätöksenteko ja yhteisen vision luoni
läheisyysperiaate
ottaa huomion tietämyksen loppukäyttäjien tarpeista
3.5 on alueiden välistä
tukee integraatiotavoitteita
tukee laajempaa ja kehittyvää yhteistyötä (kuten hallinnon yhteistyöstä yritysten kumppanuuteen)
voi olla myös varsinaisen projektin ulkopuolista ammatillista ohjausta
3.6 voi luonteensa puolesta jatkua myös projektin jälkeen
pitkän tähtäimen kumppanuutta

 
 
4. Strateginen suunnittelu
Esimerkkejä
Projekti tai projektisuunnitelma sisältää
4.1 markkina-analyysin
tarpeellisuuden ja tarpeiden kartoittaminen
aluekehityksen tavoitteiden tunnistaminen
business-suunnitelmat
4.2 loppukäyttäjien osallistumisen
myös markkinointi kohderyhmälle
4.3 partnereiden motivoinnin ja sitouttamisen
esimerkiksi mitkä ovat eri osapuolten hyödyt
4.4 jatkuva arviointijärjestelmän
4.5 projektien tulosten ja kokemusten hyödyntäminsen projektin päätyttyä
tulosten henkiinjääminen
talous julkisen rahoituksen päättyessä
4.6 suunnitelman tulosten levittämiseksi
miten tulokset saadan laajemmin hyödynnettäviksi

 
 
5. Alueen kehityspolitiikka
Esimerkkejä
Projekti
5.1 tukee alueellisten kehitysstrategioiden toteutumista
5.2 on osa alueellista tai kansallista klusteria
yhteydet saman sektorin muihin hankkeisiin (kuten kansalliset hyvinvointiklusterit)
synergiaa osaamiskeskusten kanssa
 on osa alueellista tietoyhteiskuntaklusteria tai -hanketta
5.3 on siirrettävissä
välineitä ja metodeja voidaan helposti hyödyntäämuissa hankkeissa
tuottaa siirettävissä olevaa osaamista
muut alueet voivat jatkaaa hankkeen tulosten pohjalta
muut alueet voivat toistaa hankkeen halvemmalla
ei ole sidottu vain tiettyihin rahoituslähteisiin
5.4 on paikallinen tai alueellinen keihäänkärki/avainprojekti
avaa tietä uusille hankkeille
luo tärkeää tietoisuutta
luo kriittistä massaa
on luonteeltaan pikemminkin prosessi kuin projekti
spin-off vaikutukset
on muiden hankkeiden välttämätön ehto
5.5 kattaa koko maakunnan
maantieteellinen kattavuus
kattaa koko toimintasektorin (kuten kaikki maakunnan koulut)
5.6 sisältää kerrannaisvaikutusten potentiaalia
lisää rahoittajien kiinnostusta lisäinvestointeihin
taloudellinen lumipalloefekti